Toista viikkoa amanuenssina. Olen päässyt mm. leikkauksiin pitelemään kiinni erinäisistä koukuista. Eilen avustin kolmessa lonkkaproteesileikkauksessa, eikä vastuulleni ole vieläkään annettu muuta kuin edellämainittujen hakasten rutistaminen. Mietin, että oikeastiko yhtä lonkkaa operoimaan tarvitaan kaksi erikoislääkäriä sekä opiskelija, kun muistan Turussa olleeni vastaavassa leikkauksessa kaksin kirurgin kanssa, mutta ehkä nämä eivät olisi kritiikistä kovin hyvillään... Oli miten oli, tehokkuudessa olisi parantamisen varaa.

Kollegat on onneksi kivoja, ainakin ne nuoremmat. Senioritkin on kivoja, mutta kyllä ortopedi on ortopedi kaikkialla maailmassa. Omistuista on myös oman paikkansa löytäminen oikeastaan missään. Amanuenssille ei anneta selkeää vastuualuetta, vaan jos minua ei erikseen komenneta hakasten pariin, kuuluu minun seurata varjon lailla nuorempia erikoistuvia. Jos erikoistuvilla ei ole mulle mitään tekemistä (kuten verikokeiden otto...) joudun seisomaan hölmönä seinän vierellä, sillä osastolla on vain yksi tietokona. Leikkurissa en puolestani tiedä, mitä saksalaiset opiskelijat yleensä tekevät - pyytävätkö saada lisävastuuta, ehkä jopa ommella, vai pitääkö mun tyytyä osaani typeränä telineenä?

Kaukana ovat ne päivät kun olin kyynärvarsia myöten miehen rintaontelossa kiinni tämän repeytyneessä aortassa (muistatsä tän Ville, jos luet?), tai kun sain jopa itse ottaa potilaita vastaan ensiavussa, saati sitten kesätöiden ihkaomat potilaat... No, ehkä näitäkin asioita ehtii tehdä loppuelämän aikana ihan riittävästi, tällä hetkellä vaan hieman turhauttaa tämä patsastelu ja turhan tekeminen.

Päivän alkaessa 5:45 ei töiden jälkeen ole kauhean helppoa lähteä enää mihinkään. Joogan lisäksi en sitten ole pahemmin muuta tehnytkään... Viikonloppuna olin onneksi Janan kanssa ulkona, Potsdamin reissulla ja sunnuntaina Mauerparkissa sekä kävelyllä Maijan ja Riikan kanssa.

Helmikuun tavoitteena on vääntyä tähän (seinän avulla onnistuu jo!):

Eilen olin aika fileissä saatuani ekaa kertaa jalat suoraksi tässä:

Ensimmäinen harjoitteluviikko takana, ja on ollut tosi hauskaa! Olen hommissa Sankt Joseph-sairaalassa ortopedian osastolla. Aamut on aikaisia (klo 5:45, hrr), mutta niinhän ne aina... Homma toimii kuten Suomessakin, ortopedia ja traumatologia toimivat yhdessä ja leikkauksia on niin elektiivisiä kuin traumaperäisiäkin. "Polytraumaa" ei kuitenkaan St Josephiin tule, vaan nämä isommat onnettomuudet on keskitetty Charitéen.

Kaikki ovat ottaneet mut tosi kivasti vastaan, kehuneet kielitaitoani - tämä alkaa nousta muuten pian päähän - sekä ottaneet mukaan sairaalan rutiiniin. Kollegoitani ovat osaston ylilääkäri rouva Johnen, kolme seniorilääkäriä sekä neljä nuorempaa erikoistuvaa. Heistä kahta, Martinia ja Friedeliä, olen toistaiseksi seurannut eniten.

Kuten Minnakin on sairaalaharjoitteluissaan todennut, on (nuoren) lääkärin työ täällä melko vastaavaa kuin mitä Suomessa sairaanhoitajat tekevät. Lääkärin aamu alkaa verinäytteiden otolla sekä haavasidosten vaihtamisella. Kierrolla kirjataan kaikki ylös käsin. Jokaiselle uudelle potilaalle pitää erikseen selittää suullisesti sekä kirjallisesti tulevan operaation mekanismi, haitat ja mahdolliset komplikaatiot. Allekirjoituksia pitää haalia niin potilailta, omaisilta kuin ylilääkäriltäkin. Tietokoneohjelmassa on erinäisiä dokumenttejä Word-tiedostoina, eikä järjestelmässä ole mahdollista nähdä muiden erikoisalojen, saatika muiden sairaaloiden tekstejä. Potilaan kotiutuessa tästä laaditaan omalle kotilääkärille syntisen pitkä kotiutuskirje, jossa kansakielellä selostetaan mitä tehtiin ja mitä jatkossa tehdään. Yllättävää oli myös, että leikkaussalissa vaaditaan ei yksi, vaan kaksi seniorilääkäriä tekemään potilaalle pesut, peittelyt ja asennonväännöt.

Selfie sairaalan vessassa

Pakko siis myöntää, että niin paljon kuin Suomen systeemistä valitetaankin, ei taida olla kovin moni valittaja käynyt ulkomailla. Lääkärit tekevät täällä pitkää työpäivää ja hierarkiassa ylöspäin kipuaminen kestää vuosia. En tiedä, onko yksikään näistä erikoistuvista päässyt esim olemaan leikkaava kirurgi pelkän assistentin sijasta. Suomessa meinasivat mullekin työntää veitsen käteen...

No mutta, nöyryyttä rintaan ja kohti uusia aamuja! Sää on ollut tällä viikolla hurmaava, aurinko paistaa ja asteet ovat olleet +10 tienoilla. Hiekoitukset on lakaistu pois ja ilmassa tuoksuu katupöly. Kevät on siis jo ovella!

Kotikatu Karl Marx Allee

Eilen kävin kaverin kanssa kauniin sään kunniaksi Potsdamissa, pienessä kaupungissä Berliinin ulkopuolella. Kävelimme ympäriinsä vanhassa kaupungissa ja kävimme Sanssouci-linnakkeella. Olipa kiva olla välillä kaupungissa, jossa autoja ei kulje kokoajan kaikkialla!

Vanhakaupunki Potsdamissa

Sanssouci-linna

Lisää linnaa

Tällaista tällä kertaa! Kolmen viikon kuluttua muutto.