Toiminnantäyteinen viikonloppu! Kummini olivat ystävineen vierailulla, ja kyllä turistina oleminen on sitten rankkaa hommaa.

Perjantaina suuntasimme hirmumyrskystä huolimatta Gendarmen-joulumarkkinoille, ihastelemaan bavarialaista käsityötä sekä juomaan glühweinia. Sain myös ison kasan ihania tuliaisia Suomesta, mm. purkkaa, neulan ja lankaa sekä EBM-Guidelines für Allgemeinmidizin (saksaksi!!). Iso kiitos isälle ja äidille, sekä tietysti tuliaisten kantajille Kaisulle ja Pasille! Illalla kävin vielä piipahtamassa kämppikseni Matthiaksen 30-vuotissynttäreillä.

Tuliaisia

Matthias kuvassa keskellä

Lauantaina olimme sopineet treffit klo 11 museosaarelle mennäksemme Pergamon-museoon. Itsehän saavuin paikalle jo hyvissä ajoin, olenhan sentään jos tottunut saksalaiseen tarkkuuteen (hah hah hah!!). Jonot eivät olleet kummoiset, mutta Kaisupasin seurueen ollessa n 30 min myöhässä - hienosti suunnistettu, Kaisu - olivat jonotkin jos venyneet tunnin mittaiseksi... No, sisälle päästiin kuitenkin, ja olihan se aika hieno museo.

 Jotain taidetta jostain

 Pergamon-alttari, jonka ympärille museo on rakennettu

DDR-museo

Illalla kävin lisäksi kaverin kanssa itävaltalaisten kotibileissä. Myöhään meni vaikkei tarkoitus ollutkaan, olihan Pasi varannut kierroksen Reichstagissa seuraavalle aamulle. Wodka-Mate on muuten vihonviimeinen drinkki, jos meinaa saada yöllä unta edes silmällistä!

Sunnuntaina kampesin sitten itseni sängystä ollakseni keskustassa klo 10:30. Paikalle saapuessani virkailija ovella ystävällisesti tarkisti varauslappuni, ja huomautti varauksen olleen päivätty 2. joulukuuta. Hienosti organisoitu, Pasi! No, räpsytin vähän silmiäni ja pääsin kuin pääsinkin kierrokselle, varmaan kahden työntekijän hengen uhalla. Reichstag on aika hieno paikka, näkymät hyvällä säällä ovat varmasti huikeat. Viikonloppu oli mukavaa vaihtelua harmaaseen arkeen, tuli tarpeeseen.

Lento kotiin koittaa jo kuuden päivän päästä, ja mitä lähemmäs sitä tullaan, sitä kovempi koti-ikävä on vaivannut. Ikävä kotia, kavereita, Turkua, Helsinkiä, Karjalohjaa, luontoa, merta, hiljaisuutta... Hemmetin suurkaupunki, kyllä mä taidan olla landepaukku henkeen ja vereen. Vaikka toisaalta ajatus siitä, että parin viikon päästä tänne pääsee jo takaisinkin, on tosi mukava.

Vaikeita aikoja.

Sade, loska ja räntä piiskaavat kaupunkia, ulos ei haluaisi lähteä muuta kuin pakollisille oppitunneille ja joogaan. Vielä viime viikolla aurinkokin näyttäytyi jonkin verran, nyt on tullut viikon verran vettä vaakasuorassa lämpöasteiden heiluessa nollan molemmin puolin. Illaksi on myös luvattu Pohjois-Saksan rankinta myrskyä sitten 1960-luvun, jolloin n 300 ihmistä kuoli. Hurraa! Toivon mukaan Kaisupasin lentokone laskeutuu turvallisesti.

Pelkoja päin! on kuitenkin mottoni. Yhä täälläkin. Motto toimii erityisen hyvin oppialallani ja töissä, sillä mitä enemmän jotakin asiaa lääketieteessä pelkää ja mitä kauemmin sitä välttää, sen vaikeammaksi se tulee. Omalla kohdallani kyseessä on (ainakin) anestesiologia, jota pelkään sydämeni pohjasta. Pelkään intubaatiota, pelkään kanyylin laittamista, pelkään kaikkia punktioita kaikkialle. Tai ehkäpä pelkään enemmän epäonnistumista, kuin näiden tekemistä itseään, sillä onhan näissä toimenpiteissä onnistuminen sangen euforinen kokemus (ainakin ekan kerran jälkeen).

Viisaana siis hankin itselleni anestesiologian amanuenssuurin huhtikuulle! Toivottavasti pieni pääni ei räjähdä kaiken tämän kauhun alla. Anea! Saksaksi! Vieraassa sairaalassa! Pitänee ruveta nyt jo tekemään mielenrauhan harjoitteita, jotta voin sitten sairaalassa tehdä jotain muutakin kuin seisoa nurkassa ja lyödä päätäni seinään Blairwitch Project-tyyppisesti.

Pelkoja päin pätee myös oman pään sisällä, joten kai sitä itseäänkin pitää sitten ottaa niskasta kiinni. Yksin viihtyväksi kutsuvat minua, ja kai se jonkin verran pitää paikkansa. Sanon kuitenkin, että olen loputtoman kiitollinen kämppikselleni, joka on etenkin tällä viikolla ollut mulle mahtavaa seuraa, keittänyt rajattoman määrän teetä ja pyytänyt ulos oluelle. Tulisin varmasti hulluksi, jos asuisin Lichtenbergin itsemurhaopiskelija-asunnoissa kuten ystäväni Jana. Harmi, että muutto uuteen kämppään tapahtuu jo helmikuun lopussa.

Propsit myös joogaopettajalle joka piiskasi mua eilisellä aamun mysoretunnilla niin, etten ole ikinä tärissyt treenin jälkeen niin paljon. Päälläseisontakin alkaa sujua oikeaoppisesti.

Nyt teetä ja villasukat.

Tässä linkki ihanalle sivustolle: klik!