Marraskuulle sain parikin vierailijaa Suomesta: Saara kävi viettämässä pidennetyn viikonlopun kuun alkupuolella, ja Emil tuli kurkkimaan Berliinin arkielämää viime viikolla. Molempien kanssa kävin Stattbadissa, klubilla joka näköjään on jo kantikseni... Emilin kanssa pääsimme juhlimaan allasosastolle, joka on auki vain perjantaisin. Muuten siisti idea saada bailata tyhjän uima-altaan pohjalla, mutta syvennysosassa tanssiminen parissa promillessa oli joillekin juhlijoilla liian kunnianhimoinen tavoite.
19. päivä sain myös kokea yhden tähänastisen elämäni mahtavimmista keikoista: Arcade Fire. Keikka oli "salainen", eli sitä oli mainostettu ainoastaan yhdellä pienellä julisteella Warschauer Straßella. Siitä huolimatta liput myytiin loppuun viidessä minuutissa - ja mä olin yksi onnellisista lipun omistajista. Pukukoodina oli elegantti ilta-asu tai masquarade-tyyppinen puku, ja yleisö oli pannut parastaan. Saimme erittäin hyvät paikat lavan edestä, melkein tunsin Win Butlerin hikipisarat kasvoillani...
Koulu sujuu ihan mukavasti, vaikenemiseen alkaa jo tottua. Vaikka kavereiden kanssa saksan puhuminen onnistuukin jo miltei ongelmitta (tietenkin virheitä tapahtuu jatkuvasti, mutta kehtaan sentään sanoa jotain), pelkkä ajatuskin koulussa ääneen puhumisesta saa sydämeni hakkaamaan ja kasvoni tulipunaiseksi. Välillä haluaisin kysyä jotakin, tai mietin hiljaa päässäni tietäväni vastauksen, mutta sitten iskee pelko, että opettaja esittääkin tarkentavia kysymyksiä, joita en tietystikään ymmärtäisi.
Joulumarkkinat avattiin viime viikolla, ja Glühweininkin juomiseen otin varaslähdön. Mutta vasta huomenna saa kuunnella Rajattoman joululauluja!
Seiniä katselemassa
Juoksukilpailu Tempelhofilla
Arcade Fire
Ekat Glühweinit @Wohnzimmer
Aurinkokin näyttäytyi
