Koulu alkoi viime viikolla. Mielenkiintoista! 300 uutta opiskelijaa aloittaa täällä uransa kohti lääkäriyttä joka lukukausi, eli yhteensä 600 uutta opiskelijaa vuodessa. Opinnot kestävät 6 vuotta, eli kutakuinkin kaupungissa on yhteensä 3600 lääkisopiskelijaa. Ja tämän kyllä huomaa! Mm. siitä, että kaupungin sisällä on neljä eri kampusta (Mitte, Benjamin Franklin Steglitzissä, Virchow Klinikum Weddingissä sekä Buch Buchissa), kukin n. tunnin ajomatkan päässä toisestaan. Itse en ole vielä saanut tarpeeksi inspiraatiota herätäkseni klo 8 luennolle Steglitziin, jonne mun pitäisi matkustaa neljällä eri julkisella ajoneuvolla...

Koulussa olen kuitenkin jo käynyt! Se on ollut pienryhmämuotoista intensiiviopetusta, usein n kuuden muun opiskelijan ja opettajan kanssa. Oudointa on, että oppitunti saattaa hyvin koostua opettajan kahden tunnin monologista ilman minkäänlaisia dioja. Opettajat ovat erittäin päteviä asiassaan, ja usein myös hämmentävän mukavia. Yllätyin positiivisesti pystyessäni seuraamaan kolmen tunnin eeposta aivoinfarktista! Lisäksi toisena päivänä osallistuin opetuksen puitteissa opettajan johtamaan meditaatiotuntiin... Mielenkiintoisesti täällä pidetään tiukka fakta ja pehmeämmät hoitomuodot vierekkäin, tykkään!

Ja saksalaiset oppilaat! Ovat käsittämättömän viisaita! Kyllä suomalaista lääkisläistä nolottaa, täällä nimittäin kilpailun taso on aivan toiselta planeetalta. Lukiossa opiskelijat saavat arvosanan 1-5, 1,0 ollen paras. Arvosana voi olla siis myös 1,1, 1,2, jne. Koska lääkikseen on täällä niin kova tunku, on kouluun hakevan opiskelijan pakko saada kaikista aineistaan 1,0. Mikäli yksikin arvosana on 1,1, ei sisäänpääsyä heru.

Viikonloppuna olin juhlimassa vanhaan uimahalliin rakennetussa klubissa, ja kokemus oli kyllä yksi hienoimmista tähänastisista. Uimahallissa olen käynyt muutenkin kuin juhlimassa, isä voi olla ylpeä! Uimahalliin saa mennä löysissä uimashortseissa ja ilman suihkua etukäteen, hygieniafriikkiä vähän hirvittää.

Vähän kuin Kalliossa

 

Puistonpenkki Volkspark Prenzlauer Bergissä

 

Lenkkipolulla Freidrichshainissa

 

Toinen puistonpenkki Prenzlauer Bergissä

Hauskoja esimerkkejä saksalaisesta ristiriitaisuudesta: Toisaalta kansalaiset luottavat toistensa hyvään käytökseen ja rehellisyyteen, toisaalta viralliset tahot tuntuvathaluavan tahallaan kyykyttää asiakkaita kaikessa mahdollisessa.

Kävin aiemmin lääkisopiskelijoiden esittelybileissä Weinerei-nimisessä baarissa. Paikan päällä homma toimi siten, että alussa ostettiin 2e hintainen lasi, johon sai hakea illan aikana lisää puna- valko- roséviinejä ja skumppaa niin paljon kuin haluaa. Illan loputtua sai maksaa baarille itse hyväksi näkemänsä hinnan, arvioiden että lasi maksaa 2e/kpl. Kukaan ei pitänyt kirjaa otettujen juomien määrästä. En voinut olla ajattelematta, että tällainen ei ikinä toimisi Suomessa - kaikki vain joisivat itsensä känniin eivätkä maksaisi kuin muutaman euron.

Lisäksi törmäsin myös iloiseen yllätykseen postitoimitusten kanssa. Aiemmilla viikoilla jouduin tilaamaan sim-korttini kolmeen kertaan, kun en ollut kotona postinkantajan tullessa käymään. Nyt muutettuani tilasin joogamaton Amazonista, ja olin sittemmin saanut ilahduttavan lapun postilokerooni, jossa ystävällisesti ilmoitettiin, että paketti on toimitettu poissaoloni vuoksi naapurilleni, ja voin noutaa paketin heiltä. Eli vältyin uusintatilauksilta ja lisämaksuilta, huraa!

Kaikki muu asiakaspalvelua vaativa onkin ollut sitten kiven alla. Sim-korttiani odotin tosiaan kolme viikkoa, eikä liittymä kortin saavuttuakaan toiminut. Kämppikseni soitti Fonicille lukemattomia kertoja, ja lopulta he saivat liittymän avattua - mutta "unohtivat" avata internetin. No, viikon odoteltuani soitin siis tänään itse Fonicilla ja sain kuin sainkin netin avattua - sormet ristissä että näin myös tulee tapahtumaan. Eli nyt mulla pitäisi siis olla netti ja puhelinliittymä, huraa!

Mulla oli tänään myös käynti työterveyslääkärillä, koska tämä on ilmeisesti pakollista kaikille lääkisopiskelijoille. Vastaanotolle piti olla valmiina etukäteen täytetty paperikysely, jossa kyseltiin mm onko minulla pelkoja, sisäistä rauhattomuutta, ongelmia hengityksen, limantuoton, potenssin, kutinan tai hikoilun kanssa, ja aiheuttaako mahdollisesti pää ylösalaisin, ionisoivassa säteilyssä tai värinässä työskentely minulle terveydellistä haittaa.

Paikallinen siirtolapuutarha matkalla Weißenseelle

Weißensee, jossa kävin lenkillä

Kotikatuni seuraavat viisi kuukautta

Ihana Jana

Taas esimerkkiviikonloppu Berliinistä: niin paljon tekemistä! On keikkoja, näyttelyitä, talonvaltaamisia, open stagea, improa kahviloissa, klubeilla, baareissa, kirjastoissa, ulkoilmalavoilla... Lisäksi mulla ei ainakaan toistaiseksi ole hajuakaan siitä, mitkä paikat on kivoja, ja mitkä bändit on kuuntelemisen arvoisia. Esimerkkisivustona www.blitzgigs.de, josta löytyy joka päivälle kymmeniä (viikonloppuisin satoja!) tapahtumia. Lähinnä olen summamutikassa valinnut jonkun sopivanoloisen musiikkigenren hyvässä hintahaarukassa ja toivonut parasta.

Perjantaina tämä taktiikka ainakin toimi. Menimme parin kielikurssikaverini kanssa Urban Spreehen, joka on kaupungin hylkäämä ja asukkaiden takaisin valloittama rakennelma keskellä Friedrichshainia. Kyseessä oli tapahtuma nimeltä Melodic Acoustic Festival Berlin, jossa illan aikana noin 12 eri bändiä esiintyivät vaihtelevilla kokoonpanoilla. Mukana oli lähinnä berliiniläisiä muusikoita, mutta olipa joukkoon eksynyt myös suomalainen Hanna ja Kerttu -duo. Lisäksi oli vierailijoita Islannista ja Itävallasta. Tunnelma oli erittäin välitön ja musiikki mielettömän kaunista. Eräässä kokoonpanossa oli soittimena jopa saha!

Tänään kiertelin Mauerparkin kirpputoria yrittäen löytää potentiaaliseen polkupyörääni ruuvia, mutta turhaan. Pyörä taitaa olla niin vanha, että puuttuvaa osaa ei enää edes valmisteta. Lisäksi kävin kahvilla tsekkiläisystäväni Janan kanssa No Fire, No Glory -kahvilassa, jonka omistaja ostaa kahvipavut suoraan valmistajalta. Ja kyllä oli hyvää kahvia!

Kielikurssini loppuu tällä viikolla. Arvosanaksi sain  kolmen kokeen ja yhden 15 min esitelmän perusteella 1,7 (1 ollen paras), joten en kai täysin onnetonkaan voi olla. Olo on tosin täysin päinvastainen ja tuntuu etten olisi oppinut mitään. Kielioppia ehkä, mutta mitä väliä on sillä, että hallitsen heikkojen maskuliinisten substantiivien n-deklinaation, kun en kaupassa ymmärrä miten hedelmät pitäisi punnita? (Ja jotta sekään ei olisi liian helppoa, tulee tietenkin vain jotkut hedelmät punnita itsenäisesti - lista näistä tietyistä yksilöistä on todennäköisesti jossakin lehtilapussa tai mainoslauseessa kaupan seinällä - joita en myöskään ymmärrä.)

No mutta kuitenkin, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Tänään vaihdan asuntoa, ja seuraavat viisi kuukautta asun Matthiaksen kanssa Koppenstraßella. Matthias on 29-vuotias graafinen suunnittelija/muusikko, ja vaikutti mukavalta. Toivon oppivani häneltä saksaa, jos emme mitään sielunsisaruksia olekaan.

Eilen kävimme vapaapäivän kunniaksi kielikurssin järjestämässä kabareenäytöksessä Chamaleon-teatterissa, kyllä mieltä järkytti se akrobatia ja fyysinen taito! Teatterin jälkeen menimme baariin, mikä ei ole ikinä niin ison porukan kanssa helppo nakki. Kaikki kivat paikat ovat pieniä, ja kun seurueessa on noin 10 henkilöä, joista jotkut ovat vieläpä alle 21, voi sopivan baarin löytäminen kestää muutamankin tunnin.

Tänään Saksassa vietetään Der Tag Deutschen Einheitia, jolla ilmeisesti muistetaan sitä kun DDR muuttui Bundesrepublik Deutschlandiksi. Hienoa Saksa! Onneksi olette edistyksellisiä ja moderneja. Muurikin kaatui jo -89! Juhlaa vietettiin Brandenburg Torilla, mielestäni koko kaupungin kamalimmassa paikassa. Torilla (tai siis koko Tiergartenin kattavassa markkinahelvetissä) esiintyi paikallisten pikkutyttöjen lempparilaulaja komean valoshown säestämänä. Katuja reunustivat loputtomat bratwurst-, currywurst-, cocktail- ja piparkakkukojut. Koko juhlahumun kruunasi pienehkä maailmanpyörä, sekä aivan kaikkialla näkyvät Coca Cola -julisteet. Musta on hienoa, että näinkin kansallinen juhla voi olla Cociksen sponsoroima.